Haaveita kohti rytinällä!

Tämä kevättalvi on mennyt melkoisessa huiskeessa! Ilmeisesti minulle on tullut jokin myöhäinen neljänkympinkriisi ja pää vilisee ideoita ja pähkähulluja suunnitelmia. Olen koko talven säästänyt (=vähentänyt olemassa olevia velkoja JA säästänyt tilille/rahastoihin), että saisin ostettua tänä keväänä auton. Noh. Rahat on kasassa ja autokin kiikarissa. Ei siinä mitään. Ne on ne muut haaveet, jotka valvottavat jopa öisin.

Haaveenani on aina ollut asua omakotitalossa, jossa on iso piha ja tilaa myös nikkaroinnille / askartelulle / ompelulle. Nyt näyttäisi siltä, että sellainen ehkä on löytymässä. Parikin vaihtoehtoa itse asiassa. Molemmat vaativat hurjasti remonttia tulevina vuosina, mutta ovat kuitenkin tällä hetkellä asuttavassa kunnossa. Eli remontointi ajan kanssa onnistuisi. Hintakin on sellainen, että yksin asuva yliopiston pienellä palkalla elävä sen pystyy maksamaan. Ja sen auton siinä samalla. Mutta… Hinnan ollessa kohdallaan, on sijainnissa toivomisen varaa.

Tänään ja maanantaina on sovittuna kahden pankin kanssa lainaneuvottelut (yes! puhelinneuvottelut ovat tulleet siihenkin maailmaan). Kolmas ei ole vielä ottanut yhteyttä, kun hankkivat itselleen ruuhkaa julkaisemalla alkuvuodesta hyvän edun akavalaisille 🙂 .

Stay tuned! Jos tämä haave nimittäin lähtee toteutumaan, luvassa tulee olemaan paljon kotinikkarin / omakotiasujan blogauksia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: