Ei, kaikki ei ole ikuista

Sain tänään surullisia uutisia, sillä rakas varamummoni Irja on nukkunut pois. Uutisen saadessani olin juuri lähdössä kokoukseen Espoon valtuustotalolle ja vaistomaisesti nostin suojaukset pystyyn. Eihän kokouksessa sopinut näyttäytyä punaisin silmin ja niiskuttavan nenän kanssa. Silti kesken kokouksenkin, nousi mieleeni muisto jos toinenkin Irjasta, ja silmäni kostuivat. Kotimatkalla jouduin jo taistelemaan, että pääsen kuivin silmin kotiin asti. Ja kotona päästin vihdoin itseni romahtamaan.

On se kumma, kun ihmisen pitää esittää olevansa vahva. Että ei satu. Sama on toistunut elämässäni ihan liian usein, jopa siinä määrin, että luulin jo itsekin olevani vahvempi kuin olinkaan. Nyt myönnän – nyt sattuu.

Irja ja hänen miehensä Reino olivat (molemmat siis nyt nukkuneet pois) veljelleni ja minulle varaisovanhemmat. Omat isovanhempamme asuivat satojen kilometrien päässä, joten olimme onnekkaita, kun meillä oli paikka ja ihmiset, jotka ”paikkasivat” puutettamme.

Irjan koti oli aina avoinna meille. Siellä pannu kolahti heti vieraiden tultua puuliedelle ja pian saatiin pannukahvit. Leetaa oli aina pöydässä ja jos joskus ei jostain syystä ollut, oli Irjalla kyyneleet silmissä kun eihän sitä kunnon talossa kaljupäitä tarjoilla. Vaatimattomissa olosuhteissa Irja kuitenkin aina uskoi seuraavan sukupolven parempiin mahdollisuuksiin. ”Sinusta voi tulla ihan mitä vain, mitä vain itse tahdot.”

Toivottavasti saat nyt rajan toisella puolella riittävästi pannukahvia, leetaa ja mikään ei kolota.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: