Ihanaa & kamalaa

Ystäväni tietävät suuren koirarakkauteni. Niin minäkin, mutta rakkaus-sanan ihanuudesta huolimatta se on k-a-m-a-l-a-a… Olen nyt reilut seitsemän vuotta kärvistellyt koirakuumeessa. Mutta vastuullisena ihmisenä en ole tehnyt asialle mitään – ellei sitten jatkuvaa pentupalstojen, Tori.fi:n ja rescue-koirayhdistysten koiralistojen selailua lasketa. Elämäni on ollut aika kiireistä, kun yhdistää työni erilaisten luottamustehtävien hoitoon. Nyt asiaan on tullut helpotusta. Ja niinpä tein viime vuonna päätöksen: kun kuntavaalit on käyty, saan ottaa itselleni kumppanikseni koiran. Viimein.

Nyt selailin taas tottuneesti kulkurit.fi sivuilla adoptio-ohjelmassa olevia koiria ja törmäsin Häneen. Hän oli ollut jo hetken listoilla, mutta en ollut jostain syystä huomioinut asiaa ennen kuin hänen kohdalleen ilmestyi teksti: saapuu Suomeen 4.5. Suurin osa Kulkureiden koirista siis ensin varataan ja sitten ne tuodaan Suomeen suoraan uudelle perheelle. Joskus, kuten nyt, koira tuodaankin Suomeen ns. kotihoitoon ennen lopullista sijoittamista.

Hän on musta, leikattu narttu, jolla on kokoa ehkä cockerista hiukan enemmän. Hänellä on kauniit silmät, utelias luonne ja ikää noin 10 kuukautta. Hän on minun, kunhan lento torstaina laskeutuu ❤ Sain siis illalla luvan hypätä kattoon, sen jälkeen käpertyä kauhuissani peiton alle ja taas hihittää innostuksesta. Apua! Minusta tulee taas koiraihminen!

Ja sitten iskee paniikki: mitä minä olen mennyt tekemään! Ja ostosmania: mitä kaikkea pitääkään ostaa! Pitää hankkia peti, ruokakipot, talutushihna, valjaat, panta, leluja, ruokaa, makupaloja, lääkkeitä (maitohappobakteereita, kyypakkaus, matolääkkeet, punkkien torjuntaan jotain)… Lista on loputon. Mitäs menin edellisen koiran kaikki tarvikkeet silloin seitsemän vuotta sitten hävittämään. Vaikka sainkin vasta illalla varmistuksen, että minut on hyväksytty Hänen uudeksi emännäksi, uskaltauduin jo eilen pariin koiratarvikeliikkeeseen hypistelemään kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Ja illalla lopullisen varmistuksen tultuani vietin pari tuntia selaillen eri koiratarvikeliikkeiden verkkosivuja.

Ja sitten jotain todella hämmentävää, pinnallista ja toisaalta todella tarpeellista: mikä koiralle nimeksi? Liian paljon vaihtoehtoja! Ja kun en ole vielä tavannut koiraa – todella hankalaa… Siksi puhuttelen koiraa nyt vain pronominilla Hän. Ja koska kyseessä on rescue-koira, jotain voi vielä tapahtua. Hänellä voidaan todeta olevan jokin sairaus eikä sen vuoksi pysty lentämään, tai sen nykyisessä sijoituspaikassa voi käydä vandaaleja aukaisemassa häkkejä tai Romanian lentokenttävirkailijat voivat jostain syystä evätä sen lennon… Monta kysymysmerkkiä vielä.

Tänään olin aikonut käydä kuntosalilla, hiukan ulkoilemassa ja syödä hyvin, jonka jälkeen olisin ottanut pitkät päikkärit. Illalla oli tarkoitus vain chillailla (jätän tänä vuonna Mantan lakituksen väliin), syödä lisää ja juoda pari lasia kuohuvaa. Mutta ei. Tänään valmistaudun koiran tuloon suojaamalla sähköjohtoja, ottamalla mattoja pois lattiasta, viemällä ylimääräistä ei-koiran-hampaita-kestävää tavaraa varastoon ja hankkimalla välttämättömyyksiä.

Tämä tarina saa jatkoa, stay tuned!

PS. Minulle saa vinkata jos tiedät hyviä koirakouluttajia, joiden luona jossain vaiheessa olisi hyvä käydä niin sosiaalistamassa koiraa kuin varmistelemassa perustaitoja. Samoin saa vinkata hyvistä koirahoitoloista, sillä tiedossa on jo pari reissua / tilaisuutta, joiden ajaksi koiralle pitäisi saada hoitaja.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: