Tyhmistääkö sosiaalinen media?

Olen sosiaalisen median suurkuluttaja. Myönnän. FB, Insta, Twitter, LinkedIn… Muutama huomio on kuitenkin alkanut häiritsemään minua. Anteeksi etukäteen pieni vuodatus…

Uutisten seuraaminen on somen armoilla

Useimpina päivinä en aukaise yhtään oikeaa sanoma- tai aikakauslehteä, saati näiden verkkolehtiä uutisia lukeakseni. Tyydyn sosiaalisen median yhteisöni minulle suodattamiin uutisiin. Toki seuraan uutisia tuottavia tahojakin siellä mm. HS, Uusi Suomi, MTV, YLE. Mutta näidenkin osalta vain osa näkyy omassa somevirrassani. Mitä minulla jää näkemättä? Onko tämä suodatettu uutisvirta painottunut jotenkin hassusti? Huomaan myös kanssaeläjissäni yleistyneen ns. uutisotsikkototuudet. Kaikenlaiset klikkiotsikot koetaan totuudeksi, lukematta itse juttua. Aika usein olen joutunut toteamaan, että lukemalla itse jutun saakin asiasta ehkä himppasen toisenlaisen käsityksen kuin pelkästä otsikosta. Tästä seuraan myös Klikinsäästäjää.

Facebookin ryhmistä saa aidosti tukea – ja joillekin ne ovat korvanneet Googlen

Kärsin itse esimerkiksi ylipainosta ja ärtyneen suolen oireyhtymästä (IBS) ja olen haltioissani ryhmistä, joissa pääsen vertaisteni kanssa oikeinkin hyvään keskusteluun. Toinen hyvä ryhmätyyppi on paikalliset ns. puskaradiot, kukapa ei haluaisi löytää omaa aluetta koskevia juttuja helposti. Saan kuitenkin suorastaan päänsäryn kun näissä ryhmissä yleistyneestä ihmistyypistä, joka sekoittaa nämä ryhmät Googleen tai oikeammin Auttavaan Puhelimeen. ”Missä Espoossa voi luistella?” tai ”Mikä kauppa on nyt pyhänä auki?”. Voi auta armias. Moni muukin näyttää ärsyyntyneen ja saattaa huomauttaa kysyjää, että miksi ei käytä Googlea (tai muuta vastaavaa) ja vastauksena on yleensä, että ei ole tietokonetta. Mutta haloo! Sulla on ilmeisesti puhelin tai tabletti kädessä, jossa on näemmä internetyhteys kerran Facebookia pääset käyttämään…

(Sosiaalisen) median lukutaito

Valitettava tosiasia on, että aika moni perustaa päivittäisen tiedon hankinnan ja uuden oppimisen sosiaalisen median varaan. Vaarana tässä on, että omat tiedonhankintataidot ja medialukutaito pääsevät rapistumaan. Miten tähän asiaan on osattu kouluissa ja koululaisten kodeissa tarttua? Opetetaanko näitä taitoja?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: