L/XL-koon nainen

dav

Olen seurannut Vaakakapinaa Facebookissa tämän alkuvuoden ja liityin aiheeseen liittyvään FB-ryhmäänkin. Olen saanut lukea aivan ihania kirjoituksia ihmisiltä, jotka ovat hyväksyneet itsensä sellaisina kuin ovat. Ja toisaalta kirjoituksia, joissa henkilön lähimmätkin omaiset ilkeilevät pienistäkin liikakiloista. Itselläni on ollut jo pitkään enemmän tai vähemmän ylimääräisiä senttejä tasaisesti ympäri kehoa. Kuulun siis niihin onnellisiin, joilla ylimääräinen ei kerry ainoastaan esim. vatsaan. Vaatekoko on hiipinyt lukioikäisen M / 36-38 tämän päivän L-XL / 42/44 kokoon. Reidet hyllyvät, vatsassa on röllykkää ja käsivarretkin ovat kaikkea muuta kuin Zaran vaatteisiin sopivat.

Tänään joku ihanainen sitten jakoi FB:ssä tämän aivan loistavan blogikirjoituksen: Tältä näyttää L-koon nainen. Siksipä päätin jakaa eilisen kokemukseni vaatekaupassa ja mitä ajatuksia siitä seurasi.

Minun vaatekaappi on täynnä L- ja XL-kokoisia vaatteita. Ja identiteettikriisi on ollut kova. Lukioikäisenä käytin M-kokoa ja siihen aikaan nähden on toki painoakin tullut sellaisen 20 kiloa lisää. Eilen taas kävin yhdessä vaatekaupassa alerekkejä penkomassa. Usein nämä ovat päättyneet hampaidenkiristykseen, sillä XL-kokoisia vaatteita ei yleensä meinaa enää alennusrekeistä löytyä. Niitä kun ”menee vähemmän” ja siksi kaupat saavat niitä vähemmän myös myyntiin. (Näin minulle väitti erään kaupan myyjä.) Sovituskopissa meinasin itkeä ilosta, kun kaupan XL-kokoinen näytti päälläni teltalta. Sain ostaa L:n!!! Mutta… Nämä kokomerkinnät ovat sitten mysteerinen juttu. Yhden valmistajan L on toisen XL ja joskus ero on suurempikin. Eräskin vaatekauppa ei enää juuri XL:ää myy, vaan koot loppuvat L:n. Vaatteiden kokolappuja ei siis pidä tuijottaa! Ne antavat vain suuntaa. Ja vaatteen malli ratkaisee enemmän.

Itse yritän nyt 40:n kynnyksellä opetella hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Terveyteni vuoksi (tyypin 2 diabetes suurena riskinä sukurasitteen vuoksi ja jalat tykkäisivät pienemmästä massasta) yritän kuitenkin syödä terveellisemmin kuin aikaisemmin ja olen lisännyt liikuntaa elämääni (kuntosali ja kävely + arkiaktiivisuus). Vaatekokojen vuoksi en siis laihduta, laihtuminen on pelkkä bonus jos sitä sattuu tapahtumaan. Enemmän merkitsee hyvä olo fyysisesti ja henkisesti. Käyn viikottain vaa’alla ja merkkaan ylös painon, rasvaprosentin ja muutaman strategisen mitan (vyötärö, lantio ja reisi). En seuraa BMI:tä, sillä tiedän Inbody-mittausten ansiosta, että lihasmassani on keskivertoa suurempi. BMI ei ota tätä huomioon. Seuraan myös aktiivisuuttani Polarin M400 mittarilla (seurannut jo pari vuotta) ja rytmitän sillä myös treeniäni (muutama vuosi sitten minulla oli PT, joka opetti tähän).

Suuria muutoksia ei ole nyt tapahtunut millään mittarilla (paitsi se aktiivisuuden aste), mutta huomaan voivani jo paremmin. Jaksan mm. paremmin touhuilla kotona työpäivän jälkeen, kun aikaisemmin vietin vapaa-aikani lähinnä tämän tietokoneen kanssa sohvalla.

Olkaa armollisia itsellenne, pakottamalla et laihdu vaan todennäköisesti saat vain aikaiseksi itsellesi turhia paineita ja todennäköisen epäonnistumisen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: