Lähtölaukaus loppuelämään

kasipainot
Nämä tulevat tutuiksi tulevien 13 kk:n aikana. Ja toivottavasti jäävät pysyväksi elementiksi elämääni sen jälkeenkin, tosin isompina ;-).

Tapasin eilen ensimmäistä kertaa seuraavat 13 kuukautta minua valmentavan personal trainerini, Petrin. Jossain määrin tapaaminen meni kuten olin odottanutkin, ja joitain asioita en osannut yhtään odottaa.

Aluksi keskustelimme tavoitteistani, nykyisistä liikuntatottumuksistani, vammoista/rajoitteista, yms. Asenteeni ja tavoitteeni ovat kuulemma kohdallaan, ja se osuus menikin ihan ok. Seuraavaksi teimme minulle kehonkoostumusanalyysin InBody-laitteella. Olen sen tehnytkin jo neljä kertaa ja vertasimme tuloksia aikaisempiin: lihasmassaa on yhä keskivertoa/tavoitetilaa enemmän kokoiselleni naiselle & rasvaa on aivan liikaa. Läskin sulattamisen kannalta on oikein positiivista, että lihaksia on entuudestaan ja niiden pitäisi reagoida treeniin varsin nopeasti.

Keskustelujen jälkeen siirryimme sitten testaamaan kuntoani. Voitteko uskoa: minä hölkkäsin juoksumatolla! Käveltyäni n. 8 minuuttia lämmittelyksi, nosti Petri nopeuden hölkkään. Huh. Tavoitteenani on juosta ensi keväänä 5 km, ja olihan se lähtötaso testattava. Tuomio: älä nyt ihan vielä lähde juoksulenkille… En siis ilmeisesti ollut ihan väärässä, kun olen sitä vältellyt.

Ja sitten jatkettiin. Testattiin liikkuvuutta, voimatasoja, lihaskestävyyttä, jne. Tuloksena on jäykkä (erityisesti nilkoista), lihaskestävyydeltään heikko, mutta voimakas ämmä tarvitsee apua. N. neljän viikon kuluttua on sitten vuorossa aerobisen kunnon testaus VO2-testillä (http://www.vo2testit.fi/).

Tiistaina jatketaan. Sitten treenataankin kuulemma jo tosissaan.

Mainokset

2 thoughts on “Lähtölaukaus loppuelämään

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: