Ei ollut hellua helluntaina…

… liekö sitten jonoksi asti juhannuksena. Vai saako sitä rellestää koko kesän miten haluaa.

Jossain määrin hymyilytti lauantaina (helluntain aatto siis) Zetorin (http://www.zetor.net/) tanssilattialla dj:n varoittaessa miehiä jotenkin näin: ”pitäkää varanne, sillä tänä iltana naiset ovat tositarkoituksella liikenteessä”.

Jos oli aikaisemmin riesana perheenlisäyksestä utelevat ihmiset, nyt on riesana (hyvää tarkoittavat) henkilöt, jotka utelevat pariutumiseni tilannetta. Onko käynyt mielessäkään, että nyt reilut kolme vuotta eroni jälkeen olen erittäin tyytyväinen saadessani nauttia olostani ilman parisuhdetta? Ei tarvitse raportoida tekemisistään kenellekään, ei tarvitse huolehtia kenenkään muun pyykeistä kuin omistani, voi syyttää vain itseään jos kotona on sekaista.

Ei sen puoleen, en minä parisuhdetta pakoile. Ei vain ole tullut vielä ketään sellaista vastaan, jonka kanssa voisin kuvitella istuvani vielä kymmenenkin vuoden kuluttua samassa ruokapöydässä ja vielä olisi jotain puhuttavaakin. Tai se hiljainen hetki, joka väkisinkin joskus on, olisi luonnollista ja hyvän rinnakkaiselon merkki. Myönnän, että silloin tällöin tulee hetkiä, jolloin olisi ihanaa, kun voisi jakaa arkea jonkun kanssa.

Nyt on kuitenkin hyvä näin. Yksin oleminen ei välttämättä ole aina yksinäisyyttä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: