Yhden aamupäivä, toisen aamu

Aamuihmisenä törmään hyvin usein aikakäsitteen ongelmaan.

Itse herään vaistomaisesti aina (hyyyyvin harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta) ennen kello kuutta aamulla. Olen mielelläni töissä aikaisin, lähden myös aikaisin ja nukkumassa olen – jälleen kerran – aikaisin. Lounaankin nautin, yllätys, aikaisin.

Tapaamisten sopiminen muiden ihmisten kanssa on joskus haastavaa. Minulla ilta alkaa klo 17 ja yö noin klo 22. Toinen kukkuisi helposti puolille öin. Aamutapaaminen klo 8 olisi kaltaiselleni olennolle ihanteellista, mutta joidenkin ihmisten on siihen aikaan haasteellista edes vastata hyvän huomenen toivotukseen murahdusta kummemmasti.

Söisin mielelläni sunnuntaisinkin lounasta yhdentoista aikoihin, mutta ravintoloitsijat ovat toista mieltä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Eräs organisaatio, jonka kokouksiin osallistun, harrastaa klo 14 alkavia lounaskokouksia. Voitte uskoa, että minun on suunnattoman vaikeaa olla ilman ruokaa tuohon asti… Nuo päivät vaativat jo korkeamman matematiikan suunnittelua. Jos syön aamiaisen normaaliin aikaan ja lounasaikaan banaanin ja jotain pientä, voin kenties pärjätäkin. Tai sitten en. Ongelmaksi muodostuu erityisesti se, että olen suunnattoman pahantuulinen nälkäisenä…

Yritin tapailla tässä erästä miestä, jolla on ihan erilainen aikakäsitys kuin minulla. Jos hän sanoi tulevansa illalla, oli minun pakko aina täsmentää aikaa… Muutoin sain odotella herraa turhaan tuntikausia. Yleensä hän saapui klo 21 jälkeen. Aivan liian myöhään minulle. Puhe ei auttanut. Hänelle aamu merkitsi viikonloppuisin aikaa klo 11 jälkeen. Minulle se alkoi olemaan jo kohta iltapäivä. Ja kas, emme tapaile enää.

Ja mikä onkaan tulos, kun kelloja siirretään ees-taas. Kesäajasta talviaikaan ja toiseen suuntaan. Ja taas ollaan sekaisin kuin käkikello. Ja jokainen omalla tavallaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: